Filigraani - kuvioita paperista - Erikeeper

Filigraani - kuvioita paperista

Filigraani
-koukeroita ja kuvioita paperista
 
Paperifiligraani on tekniikkana melko vanha, sillä joidenkin tietojen mukaan Euroopan luostareissa munkit ja nunnat koristelivat samalla tekniikalla uskonnollisia kuvia jo viime vuosituhannen puolivälissä. Paperifiligraanitekniikan innoittajana pidetään filigraanikoruja, joissa ohuesta metallilangoista on koottu pitsimäisiä koristeellisia kuvioita. Filigraanikoruja on tiettävästi valmistettu jo kauan ennen ajanlaskumme alkua.
 
Paperifiligraani pähkinänkuoressa
Kaikessa yksinkertaisuudessaan paperifiligraani-tekniikassa on kyse siitä, että paperista leikatuista suikaleista kierretään spiraaleja ja niistä muodostetaan pohjan päälle erilaisia kuvioita ja muotoja.
 
Paperi
Filigraanitöissä käytettävät paperisuikaleet ovat yleensä 3 mm leveitä. Paperisuikaleita on saatavissa valmiina, mutta suikaleet on helppo leikata myös itse laadukkaalla paperileikkurilla. Paperiksi filigraanitöihin sopii oikein hyvin tavallinen 80 grammainen kopiopaperi. Pohjan päälle koottavien töiden pohjaksi kannattaa valita kartonki.
 
Liima
Filigraanispiraalien liimaukseen ja kuvioiden kiinnitykseen sopii parhaiten Eri Keeper. Eri Keeperiä on helppo annostella pieninä pisteinä, kun liiman pursottaa kartonkipalan tai kertakäyttölautasen päälle ja ottaa siitä liimaa hammastikulla.
 
Työvälineet rullaamiseen
Filigraanispiraalien kiertämiseen on hyvä olla jonkinlainen työväline. Askarteluliikkeissä on myytävänä juuri tähän tarkoitukseen sopivia filigraanityövälineitä, joissa on metallinen pienellä lovella varustettu pää joka on muovi- tai puuvarren päässä. Työvälineen voi valmistaa helposti myös itse. Katkaise hammastikun toinen terävä pää pois ja tee tikun päähän sen pituuden suuntaisesti noin 5 mm mittainen lovi mattoveitsellä tai muulla kapeateräisellä ja terävällä veitsellä.

Filigraanikuvion valmistaminen
1. Aseta paperisuikaleen pää työvälineen loveen. Lähde rullaamaan suikaletta työvälineen pään ympärille tasaisen tiukasti, mutta turhaa kiristämättä. Kun koko paperisuikale on rullattu, irrota spiraali työvälineen päästä. Päästä spiraali aukeamaan.
2. Kun spiraalin koko ei enää muutu, liimaa paperisuikaleen pää spiraaliin pienellä tipalla Eri Keeperiä ja anna liiman kuivua rauhassa ennen spiraalin mahdollista muotoilua. Muotoile spiraali halutessasi esimerkiksi pisaran, neliön, kolmion, silmän, suunnikkaan tai jonkin muun muotoiseksi ”nipistämällä” spiraalin reunasta peukalolla ja etusormella.
3. Tee kaikki kuvioon tarvittavat spiraalit valmiiksi ja liimaa ne pienillä liimatipoilla taustakartonkiin.

Idea: Askartelun idealehti Taika 
www.taikalehti.fi

Tulosta