Lasinaluset

Kesä on raikkaiden juomien ja kauniiden kattausten aikaa. Tee vanerista ja paperinarusta pirteitä ja käytännöllisiä lasinalusia. Tällä tekniikalla voi päällystää muitakin puisia esineitä, kuten puulaatikoita. 

1. Maalaa 10 x 10 cm vaneripala valkoiseksi ja anna kuivua.
2. Leikkaa valitsemastasi paperinarusta hieman pidempiä pätkiä kuin todellisuudessa tarvitset. Kostuta paperinarupätkät ja avaa ne mahdollisimman leveäksi.
3. Levitä Eri Keeperiä märällä siveltimellä päällystettävälle pinnalle paperinarun pituuden ja leveyden verran. Mikäli avattu paperinauha on ehtinyt kuivahtaa, kostuta se esimerkiksi suihkepullon avulla. Aseta kostea nauha liimaan. Levitä nauha mahdollisimman leveäksi ja sileäksi. Painele talouspaperilla nauhaa liimaan ja jatka kunnes pinta on lähes rypytön.
4. Levitä toinen paperinauha edellisen viereen niin, että reunat menevät noin 1 mm päällekkäin. Jatka päällystämistä ja anna pinnan kuivua kunnolla.
5. Katkaise ylimenevät paperinarut hiomalla esineen reunaa hienolla hiomapaperilla. Paperinaru katkeaa siististi hiontareunan kohdalta. Hio hiomapaperilla myös päällystetty pinta, jolloin mahdolliset ryppykohdat ja kohoumat silottuvat. Voit hangata paperipintaa niin kauan, että pintaan tulee kulumia, jolloin esineen pohja tulee näkyviin ja pinnasta tulee entistä elävämpi. Myös reunoja voi hioa niin, että pohjamaalikerros hioutuu pois.
6. Poista hiontapöly huolellisesti ja lakkaa esine 1 - 2 kertaan. Anna lakkakerroksen kuivua ennen uuden kerroksen levittämistä. Isot esineet kannattaa lakata Kiva-kalustelakalla. Malleissa on käytetty mattalakkaa. Pienet esineet voi lakata mattapintaisella Marabu lautasliinalakalla.
7. Poraa alusen yhteen kulmaan 6 mm reikä ja ota käyttöön.

Idea: Taika -askartelun idealehti 
www.taikalehti.fi

Alla ohje (pdf) koneelle tallennettavaksi tai tulostettavaksi.

Tulosta