Silkkipaperitaulut

Silkkipaperitaulut
Kauniin läpikuultavan taulun materiaalina on käytetty silkkipaperia. Silkkipaperikerrokset on kiinnitetty vedellä ohennetulla Eri Keeperillä, jonka ansiosta silkkipaperikerrokset sulautuvat toisiinsa. Taulun kehykset on helppo tehdä neljästä kartonkisuikaleesta. Silkkipaperitaulu sopii hyvin ikkunan koristeeksi, jolloin taulun läpi tuleva valo saa sen kuviot hehkumaan.

Tarvikkeet
- Silkkipapereita
- Eri Keeperiä
- Muovitasku
- Kopiopaperia
- Kartonkia kehyksiin

Työvälineet
Liimasivellin, kynä ja sakset 

1. Suunnittele ja piirrä kopiopaperille haluamasi kuvio. Suunnittele samalla, minkä kokoisen haluat taulusta tehdä. 
2. Jäljennä suunnittelemasi kuvio erilliselle paperille ja leikkaa kuvion kaavat irti. Leikkaa kaavojen avulla kuvion kappaleet värillisistä silkkipapereista. Leikkaa 2 - 3 kappaletta kutakin kuvion osaa. 
3. Leikkaa taulun pohjaksi suunnittelemasi kokoinen kappale valkoisesta silkkipaperista. Aseta piirtämäsi kuvio kalvon tai muovitaskun alle.
4. Aseta valkoinen taustasilkkipaperi muovitaskulle. Ohenna Eri Keeperiä vedellä niin, että liima on maalimaista ja löysää. Levitä vedellä ohennettua Eri Keeperiä silkkipaperitaustan päälle niin, että koko paperi kostuu. Vältä hankaamista, jotta silkkipaperi ei repeydy.
5. Aseta silkkipaperista leikkaamasi kappaleet yksi kerrallaan silkkipaperitaustan päälle ja levitä jokaisen kappaleen päälle ohut kerros vedellä ohennettua Eri Keeperiä. Kiinnitä aina vähintään kaksi samanmuotoista silkkipaperikappaletta päällekkäin. Mitä useampi päällekkäinen silkkipaperikerros sitä tummempi sävy kuvioon tulee. 
6. Jatka taulun työstämistä lisäämällä silkkipaperikuvioita kunnes olet tyytyväinen. Jätä työ kuivumaan ja irrota kuivunut työ varovasti muovitaskun pinnalta.
7. Leikkaa kartongista neljä pitkää suikaletta ja kokoa niistä taululle kehys. Kiinnitä silkkipaperitaulu kartonkikehyksiin puikkoliimalla ja kiinnitä työ ikkunaan.

Huom! Osa silkkipapereista saattaa värjätä, joten tee testityö ennen varsinaisen työn aloittamista. Tummat ja mahdollisesti värjäävät yksityiskohdat voi kiinnittää valmiiseen
ja kuivuneeseen työhön puikkoliimalla.

Idea: Askartelun idealehti Taika
www.taikalehti.fi

Tulosta