|
|
 |
|
ERi KEEPER - pysyvästi Suomen suosituin!
Hannoverin messuilla oli 50-luvun alussa esillä mullistava keksintö nimeltä PVCa-muovi. Matkatuliaisena tuotiin näytteet Suomeen. Tuotetta tutkittiin Olympiavuoteen 1952 saakka, jolloin keksittiin ajatus valmistaa PVCa:sta liimaa. Tuotteelle piti keksiä nimi ja pakkausmalli. Koska yhtiön nimi oli Eri Oy, saatiin tuotteen nimeen etuliite Eri ja koska tuote piti hyvin, tuli loppuosaksi Keeper. Pakkausmallina käytettiin ampiaisen värejä, eli keltaisella pohjalla mustia raitoja.
Kiivaana rakentamisen vuosina 1950-luvulla ERi KEEPER oli oiva apu rakentajalle; pinkot ja makulatuurit sai seinälle hyvin ja kovalevyt ja korvikematot kiinni lattiaan. Tuotetta mainostettiin 1960-luvulla jopa televisiossa, iskulauseena käytettiin mm.” Pitää varmasti kiinni - Liimojen liima”. 70- luvulla käytettiin mainoslauseissa Eri Mukulaa, 80-luvulla tuli Eri Amppari, joka seikkailee edelleen Eri Keeperin mainoksissa.
Alkutalvesta 2008 ERi KEEPER – tuoteperhe sai uuden jäsenen, kun kosteuden- ja jäätymisenkestävä puuliima ERi KEEPER Plus tuli markkinoille Suomessa. Eri Keeper on pysynyt suosittuna liimana sekä ammattilaisten että askartelijoiden käytössä jo 60 vuoden ajan.
Eri Keeper on turvallinen liima myös ihan pienimmille askartelijoille.
|
|
 |
| ERiKEEPER AJANKOHTAISTA: |
| |
Osallistu kilpailuun:
KUVAA HAUSKIN URHEILUHETKESI
ja olet mukana arvonnassa, jossa voit voittaa urheilul-
lisia palkintoja! Lue lisää
|
|
|
 |